Tyke Oy tarjoaa palveluna sosiaalista työllistämistä. Sosiaalinen työllistäminen on ohjattua työtä Tyke Oy:n työpajalla (Lensun Pooki), jossa tehdään erilaisia alihankintatöitä. Sosiaalisen työllistämisen tavoitteena on ylläpitää ja ehittää työtaitoja sekä pitkään työttömänä olleille väyliä avoimille työmarkkinoille. Palvelun kautta henkilöt voivat sijoittua työskentelemään myös Tyke Oy:n tuotantoyksiköihin tai ulkopuolisiin yrityksiin.
Rauman kaupunki ostaa sosiaaliseen työllistämiseen liittyvää työtoimintaa Tyke:ltä. Tähän palveluun voivat ohjautua työikäiset eläkeläiset, Rauman kaupungin sosiaalitoimen kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan kautta.
Kehittämis- / projektipäällikkö, Kivelä Marianne
puh: 044 7863 721
Ohjaaja, Aaltonen Anne
puh: 044 7863 731
Työasiamiespalvelua on työttömille nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettua työllistymistä tukevaa matalan kynnyksen palvelua, jonka tavoitteena on tukea nuoria opintojen, työuran ja oman elämänpolun avaamisessa. Työasiamiespalvelussa yhteistyökumppaneina ovat: työvoiman palvelukeskus, sosiaalitoimi, työ- ja elinkeinotoimisto, Kela, terveydenhuolto, kolmas sektori, Rauman talousalueen yrittäjät ja muut työnantajat. Rauman kaupunki on ostanut työasiamiespalvelua Tyke:ltä vuodesta 2003 alkaen.
Työvalmentaja, Laivola Tuula
puh: 044 7863 724